Mun tarina

Moi! Mä olen Riikka Kallonen, 38-vuotias personal trainer. Olen kouluttautunut Trainer 4 You:lla personal traineriksi vuonna 2016 ja olen siitä lähtien valmentanut. Aloitin ensin osa-aikaisesti yrittäjänä muun päivätyön ohella, sitten siirryin Elixialla valmentamaan täysipäiväisesti ja nyt täysipäiväisesti yrittäjänä omassa yrityksessäni R-Trainingilla.

Olet syntynyt Kärkölässä ja sieltä päätynyt muun muassa Lahden, Gold Coastin (tästä lisää R-Trainingin tarinassa) ja Lammin kautta Jyväskylään. Aiemmalla urallani olen toiminut pitkään Hartwallilla viestinnän, PR:n ja myynnin parissa.

Olen itse ollut koko ikäni intohimoinen liikkuja mutta toki on sattunut väliin myös hiljaisempia jaksoja. Tiedän mitä on, kun unohtaa itsensä ja oman hyvinvoinnin ja asettaa kaiken muun itsensä edelle.

Pisin lajitaustani on jalkapallo, sitä olen pelannut muistaakseni 11-vuotiaasta lähtien. Pelaan sitä edelleen, nykyisin JyPK:n harrastenaisissa. Salitreenistä minulla on kahdeksan vuoden kokemus. Usko tai älä mutta inhosin salitreeniä kolmekymppiseksi saakka. Tai sanotaanko näin, ettei minulla ollut siitä osaamista ja kokemusta, joten en ymmärtänyt lajin viehätystä. Olen myös aina rakastanut tanssimista. Olen kokeillut salsaa, jazzia, heels korkkaritanssia ja pisin rupeama on viisi vuotta tankotanssin parissa.

Tykkään liikkua monipuolisesti ja kokeilla uusia juttuja. Päivittäin kaksi tuntia minua liikuttaa oma personal trainerini saksanpaimenkoira Nala.

Parasta mitä valmentaja voi tehdä on kuunnella. Olen valmentajana hyvä kuuntelija ja tule kysymään sinulta paljon kysymyksiä, sillä mitä paremmin ymmärrän sinua, sinua tavoitteitasi, taustojasi ja elämäntilannettasi, sitä paremmin voin olla avuksi. En usko pikatreffeihin, uskon pitkäaikaisiin valmennussuhteisiin, jossa opimme molemmat niin minä sinusta ja sinun kehostasi kuin sinä minusta ja minun valmennusfilosofiastani. Olen vaativa mutta huomioin elämänrealiteetit. Emme vain voi sulkea muuta elämää pois ja keskittyä ainoastaan omaan hyvinvointiin vaan tehtäväni on löytää sinulle oikeat tavat kuhunkin elämän tilanteeseen. Valmennussuhteemme ei käsittele ainoastaan liikkumista vaan myös ravintoa ja palautumista.

Laita viestiä tai soita niin tutustutaan lisää.